lauantaina, maaliskuuta 29

sitten kun osaat kaikki huonot päiväni ulkoa, voit kutsua öitä sisään

mietin tuossa jo aamusella, että tänään vois jutskailla itsetunnosta.
no ajattelin nyt sitten vähän purkaa tätä hommaa tähän, kertokaa omia juttuja, mielipiteitä. haluan!
itteni kohdalla on aika ajankohtainen asia, sillä taistelen kovasti miekoin ja kilvin niitä hiipiviä saatanoita vastaan, jotka joka päivä toitottaa miten ruma, hyödytön ja naurettava olen. hieman nyt satumaailmaisesti aloitettu mut siltä se tuntuu, jotenki taistelulta vaan joka päivä. ja vaikkei se määrä ole joka päivä sama, niin se tunne on jatkuvasti läsnä. joinain päivinä peilien välttely.

"näkyykö makkarat?"
"oonko ruma" 
"miksi nuo tuijottaa?"
"teitpä taas huolimattomasti"
"mitä jos ruoka maistuu  pahalta?"
"en uskalla sanoa"
"anteeksi"
"laitoin väärät vaatteet, näytän rumalta" 
"miten kehtaan ees pitää tälläsia vaatteita, painan liikaa"

miksi kaikki tuijottaa?

pyydän jatkuvasti asioista anteeksi, ihan vaikka ne ei ois miun syytä. jatkuvasti yritän hyvitellä jotain mitä en oo tehny, jatkuvasti oon varpaillani ettei kävis huonosti, etten tekisi väärin.
kaikki nää ajatukset saa miut vihaseksi ja epävarmaksi, ja sitten käy ärsyttämään kaikki. miksen kelpaa.
terapeutti sanoi niitä opituiksi, vituttaa ettei niistä pääse eroon tosta vaan. se sano että se ottaa aikansa. kauanko järjellä on aikaa? se myös monesti on käymässä itkemään, siitä huomaa, muttei se käy. kerran se itki mutta kerto siitä. huhhuh, tough shit.
tietenkin se vaikuttaa kaikkeen, en tykkää viettää aikaani ulkona koska siellä on ihmisiä. kotona mietin kokoajan mitä avopuoliso miettii. no kuulema se jumaloi, mutta itse se on hankala nähdä/tajuta itsestä sellaista. haluan olla täydellinen. itsekritiikki. ymmärrän asiat väärin, aina niin, että olen tehnyt huonosti. anteeksi.

se on hankala ymmärtää, kun tahtois repiä ihon irti. sitten sitä murjottaa, toinen ei aina osaa ymmärtää. eikä pidäkään, se yrittää auttaa ja sitten vaan ollaan. oon huono tässä. surullista. pelkään, että tää repii meidät ennekun revin itseni.

2 kommenttia:

  1. tuntuu niin hassulle, että joku oikeesti ajattelee tolla tavoin. toivon oikeesti et opit pois siitä. varmaan aika rankkaa miettiä kokoajan muiden ajatuksia. kuitenkin ku oot se mikä sää oot eikä kukaan täs maailmassa oo täydellinen ku ollaan kaikki tällasia epämääräisiä . voimiii :)

    VastaaPoista
  2. Pois päin ollaan oppimassa ja ihan hyvää vauhtia :) se vaan ottaa oman aikansa ja tuskastuttaa.
    Kiitos!

    VastaaPoista