oho tästä tuli elämänkerta.

Huisin hauskaa ja mahtavaa lauantai aamua! Aihe ei oo hauska tai mahtava mut elkee masentuko!

Oon miettiny tänä aamuna paljon sitä, miten oon muuttunu ihmisenä. Millanen matka tää koko hiton elämä on ollut, miksi oon ollu sellanen kun olin ja miten miusta tuli tällanen.

se on vaan suojamuuri

Instagramissa laitoin melko valjun kuvan siitä, millä nimillä miuta on vuosien varrella kutsuttu. Laitoin nuo sanat, koska sellasena ihmiset miut yleensä näkee nykyään. Kuvateksti selventää ehkä enemmän miksi ja mitä. Oon saanu kuulla paljon pahempaa, paljon loukkaavampaa, sellasta mikä mietityttää vielä tänäänkin.

En o koskaan ymmärtänyt syrjintää jonkun vaatteen, tai tyylin takia. En oo koskaan osannu ottaa pulttia siitä, jos joku sanoo jotain miun vaatteista, koska ne on vaa vaatteita. En siis ota paineita siitä, mitä pistän päälleni.

En. Ei vaatteista, koruista, kengistä.
Vaan ulkonäöstä, naamasta, vartalosta ja eri piirteistä. Nenä, leuka, vatsa, hiukset.  Jo ala-asteella sain kuulla olevani "neekeri", "isonenä", "rumilus".

        Miuta haukuttiin, koska miulla oli tuuheammat kulmakarvat kuin muilla. "Millo sie oikeen nypit nuo kulmakarvas?" No en tiiä koska oon 11 enkä tiedä miten se tehdään. Hitto. No, mummi vei miut johonkin kampaajalle, joka nyppi kulmakarvat. Se sattu iha saatanasti. Nykyään oon oppinut tykkäämään kulmistani, naurattaa et nykyään jopa isot karvat kulmissa on muotia. Siitäs saitte, oon ollu muotia jo pienenä.

Huvittavin haukkumasana miun elämässä on ehdottomasti tää jo yllämainittu "neekeri". Miun ihon sävy on ollu aina tosi paljon tummempi kuin muilla lapsilla tai nuorilla. Moni kyselee vieläkin että oonko mistä kotosin. Miulla on siis tummat hiukset ja siihen lisäks tummat, ruskeet silmät. Nykyään se on imartelevaa, jos joku kysyy oonko ulkomailta, koska tunnen olevani jotenkin erilainen.
    Mut pienenä en tätä ymmärtänyt. En ymmärtäny mitä vikaa miun ihovärissä on, mie oon suomalainen ja iha normaali. Kuulin tätä monelta lapselta koulussa tyyliin "vitun neekeri", "miks oot tollanen neekeri" ja vapaa-ajalla. Jossain kylpylässä iskältä kysyttiin, että onko tän lapsen äiti ulkomaalainen..

Nää kaikki on teki miusta tosi epävarman, ujon ja aran ihmisen. Kavereille olin aina se hauska, raisu ja suupaltti. Mut en oikeesti uskaltanu yksin olla semmonen. Yksin oleminen oli pelottavaa.

Oon tästä kiusaamisesta johtuen ollu myös tosi ilkee, ja kohdellut myös muita tosi huonosti. Oon ihan super pahoillani kaikesta kakasta mikä on miun suusta tullut ulos - silkasta kateudesta.
En tajunnu miks oon tällanen ja miks muut on niin kauniita ja suosittuja. Ajattelin et mikään ei oo pahempaa ku joutua ulos porukasta. Haukuin niitä ketä kadehdin ja olin ihan totaalinen ämmä.

Lukiossa olin lesbo, emo, outo. Ok, miulla oli siinä 16-17 ikävuoden aikana hetkellinen poikatyttö-vaihe, joka saatto jäädä vähän päälle ja se oli muutenki siihen aikaan muotia.. :D Kaikki se liitty vaan siihen, että kamppailin just noihin aikoihin oman ruumiin ja mielen kanssa kovasti, ja koitin selvittää et mikä ja kuka hitto mie oon.

Sit hommat vasta meniki iha viturallee ko rupesin seurustelemaan. Kaikki oli ihania ja oi oi elämä oli ihanaa mut ei vaan pitemmän päälle hommat natsannu. Piti alkaa miettiä sitä, että kelpaankohan nyt tuolle, no löytääköhän se uuden ja paremman. No, ei näitäkään ajatuksia tosin ollut ennen petetyksi tulemista.

     Monesi olin hullu, sekopää ja aina erottiin. Mietin ihan helvetisti kaikkea liikaa, pää oli ihan täynnä asioita ja murheita. Hukuttelin niitä sitten reilummalla kädellä kaliaan ja huomasin et tässäpä oiva lääke! No eipä ollut, mutta kelpas siinä vaiheessa ihan hyvin. Rahat meni kaljaan, ruoka ei maistunu, ihmissuhteet oli pelkkää kulissia ja känniseuraa. Parhaimmat kaverit asu muualla. Pää alkoi miettiä et missä mättää, kukaan ei halua olla ja kaverit hylkää. En poistunut kotoa mihinkään. Flippediflop ja hommat meni ihan super diipiksi ja koulusta sanottiin että oiskohan terapia mitä.

Eikä tää (ehkä) näkynyt ulospäin, keskustelin lukioaikana yhden silloisen ystävän kanssa siitä, miten aina ahdistaa kävellä ihmisjoukon läpi. Se sanoi, ettei ois koskaan uskonut miusta sellasta, että vaikutan niin itsevarmalta ja rohkealta. Tässä taas huomaa sen, miten kulissit piti pitää yllä, aina piti esittää vahvempaa kun on.

Tästä kuitenkin lähti hommat super hitaasti parempaan suuntaan, yksi hidas askel kerrallaan. Kävin aluksi juttelemassa jonkun naisen kanssa, jota koulusta miulle suositeltiin, muttei tuntunut siltä, että hän on se, jolle vois purkaa sydäntä. Erosin taas kerran ja seki oli iha sekoilua. Sitte tapasin Jarsson. Tuli sellanen olo, et hei tällehän voi puhuapuhua. Taisin pitää melko pitkän luennon omasta elämästä ja se kuunteli. Kerroin kaiken pasan vissiin lapsuudesta siihen kyseiseen päivään, ja se kuunteli. Ja vielä se istuu tuossa.
              Silti oli paha olla, ahdisti, kalia maistui ja pää tuntui painavalta. Pari kertaa liikaa juopottelin pääni sekasin, kunnes tuli stoppi. Lähin taas terapiaan ja tällä kertaa oli eri juttu. Sanoin aikasemmin et ensimmäisellä kerrala ei natsannu tän terapeutin kanssa yhtään, mut tää oli ihan jotain toista. Tuntu jo toisella tapaamiskerralla, et voin sanoa melkeen mitä vaan. Kotona oli oma "terapeutti", enkä vieläkään tajua miten se on jaksanu kaiken sen soosin miulta mitä oon antanu. Huhhuh. Nyt oon ollu viikkoa vaille vuoden ilman alkoholia, käynyt puoli vuotta terapiassa ja tuntuu siltä ettei päätä ja harteita paina enää menneisyyden sonta.

Tästä tuli nyt pitempi mitä olin kuvitellu, erilaisempi mitä olin kuvitellu mut kuitenki pointtina on se, ettet ole menneisyys et ole ne jutut mitä oot tehny vaan oot just se mitä on nyt ja tässä. Tulevaisuus ei oo mitään jos velloo menneisyydessä.
             Mie oon onnellinen että on tässä nyt. Monesti oon meinannu luovuttaa, mut tää hetki ja nää asiat miun elämässä todistaa sen, että pohjalta voi nousta. Se on pitkä tie, ja vielä on matkaa, mut hemmetti ei saa luovuttaa!

Ootte puspus ihania, ja kiitos jos jaksoitte lukia :) Kommentit tervetulleita ja toivottuja!


ps. älkää suuttuko et käytin N-sanaa, se on vaan sielä koska siksi miuta kutsuttiin!!!