mie tulin siihen tulokseen, etten enää laske kun yhden ihmisen miun parhaaks ystäväksi. sellanen ihminen miulla on, johon voi luottaa. se ihminen joka saa miun päivän, ja koko viikon piristymään pelkällä juttelulla. ihminen joka on niin ainutlaatuinen ja ihana, että se olemalla olollaan piristää koko maailmaa. sellanen ihminen, kuka ei vois koskaan pettää miun luottamusta, ei koskaan. Tottahan toki on muitakin kivoja ystäviä, mut J-tatti on yliverto! (eiks oiski hyvä räppinimi :D:D:) joo.
tämä toinen ihminen ei ansaitse miulta enää mitään. luottamusta, kunnioitusta, ilouutisia, onnitteluja. yks pieni asia on ihanaa siellä. muuten oon menettäny kaiken luottamuksen siuhun ja siihen että voisin koskaan uskoa siun sanoihin tai tekoihin. en koskaan. asiat ei tuu koskaan olemaan niinku vähän aikaa sitten, ei koskaan. ja ei mikään oo samalla tavalla niinku ennen, _ei mikään_. tottakai mie juttelen, en osaa olla epäystävällinen ja sanoa et vittu ei kiinnosta.
sekin on ihan vitun ärsyttävää, että kaikki tietää minkälainen mie oon. ihan vitun sinisilmänen, jota voi helposti kusta silmään enkä edes tajua sitä. kaikki osaa manipuloida miuta, ja käyttää hyväkseen. ei siihen paljon tarvita. en oo tyhmä kai, mut silti jotenki uskon ihmisistä liikaa hyvää. samaan aikaan paasaan siitä kuinka ihmiset on maailman syöpä. en vaan osaa kuvitella pahaa omista läheisistä, nekin kuitenkin on vaan ihmisiä.
melankolina tuli taas käymää. yhyy, taidan hukuttaa murheet teehen ja tupakkaan.
jaa nii mitkä murheet? en tosiaan tiedä. mieli tekee tepposiaan, koska ei tosiaan ole mitään surun aiheita tällä hetkellä miun elämässä :'')
http://www.youtube.com/watch?v=f_eDamNiHho&feature=autoplay&list=PLDD7ABD632939B373&lf=autoplay&playnext=3
tänään meen pyöräretkelle. pyörän kanssa.
voisin ehkä ottaa reginan mukaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti