tästä on taas aikaa, mutta ei se mitään. kävin töissä pitkästä aikaa, tuona viikonloppuna olin äitin luona yötä. käsitys siitä, miten vahva ja upea ihminen miun äiti on, vahventui vaan tuona yönä. juteltiin sen kanssa varmaan kahteen asti yöllä. naurettiin ja itkettiin. mie sain sylin johon itkeä, pitkästä aikaa kunnon syli mihin itkeä.
onhan tuo toinenkin, mutten osaa siihen itkeä. ei se ymmärrä kaikkia näitä tunteita. ei se ymmärrä miksi tulee paha mieli jos ei saa pusua ennen lähtöä, jos se sanoo lihavaksi (edes vitsillä) ja tulee paha mieli, meillä ei ole yhteistä kieltä. puhetta vaan, tietty naurua ja iloa, hymyjä ja pusuja, mutta pelkkää puhetta vaan.
miksi tulee tällainen olo. miksi. miksi.
miksei koskaan voi olla vaan kaksi ihmistä, se ois niin yksinkertaista. miksi on aina muita. ja kuitenkin jos niistä kysyy, se on veljen vaimon kaveri. yhtäkkiä onkin joku uusi kaveri. yhden lauantai baari-illan aikana. vitun facebook. yritän tässä nyt epätoivoisesti asiasta toiseen loikkien olla surullinen ja mustasukkainen. jos ihminen valehtelee, ei siihen voi luottaa. ja jos se tätä nyt lukisi, ei se ymmärtäis.
oon viimeaikoina itkeny paljon, yhtäkkiä, kadulla, kotona, nukkumaan mennessä, suihkussa. sinun vieressäsi. ehkä oon normaalia surumielisempi ihminen. tai miulla on jonkinsortin mielenterveysongelma.
suutun kaikesta, oon kokoajan äkäinen. minulla ei oo omia mielipiteitä.
en tiedä miksi, mutta sinä tukahdutat minut. en oo koskaan ollut tällainen muiden kanssa.
ps. miun vatsamakkarat on valtavia ja oon ollut polttamatta melkein viikon
en oo ollu viikkoon koulussa. hups.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti