Oon myös innoissani koska ens viikolla alkaa miun poliklinikkakäynnit awesome. Ajattelin siis vähän tähän itsensä tutkiskeluun pohjautuen tehdä tästä sellasen luonnepostauksen elikkäs meikäläisestä parit jutut ja sillalailla.
1. pelottaa
Pelkään monia asioita, tyhmiä ja ihan sellasia normaaleja. Pimeä, korkeat paikat ja hissit OK. Mut sit, nää erikoiset esim. viemärit ja nää lattiaröörit kosteissa tiloissa. En tiiä meneekö tää vaan hulluuden piikkiin, mutten oo koskaan astunut tommoselle, yksin asuessa tosin oon joutunu pari kertaa semmosen putsaamaan, ja huhhuh se ei ollu miellyttävää..
Kaikki kauhuelokuvat katon sormien läpi, kirjaimellisesti. Pelkään säikähtämistä ihan jumalattomasti. Oon kouluttautunu säikähtämiskohtien ennustamisessa ja osaan varautua. Suurin osa elokuvasta meneekin sormien ja eri objektejen takaa kurkistelemiseen, mut se on iha fine, rakastan kauhuja yli kaiken mutten uskalla kattoo niitä ellen piä jotain "suojaa" kasvojen edessä. Myös ihmisen koskettaminen auttaa. En myöskään uskalla käydä pissalla kauhuelokuvan jälkeen yksin.
Pelkään lihomista tosi paljon, koska syön ihan kamalasti - joskus tuntuu et miussa elää joku iso mies, joka syö kaiken sen ruoan mitä suuhuni pistän. Toisaalta miusta tuntuu et kulutan päivän mittaan kaiken minkä suuhuni pistän koska en oo koskaan lihonut sillain kunnolla kunnolla.
Pelkään huutamista, kiroilua ja vihaisuutta. Jos joku suuttuu jostain (esim. jonkun menemisestä rikki tms.) oon ihan paniikissa ja yritän keksiä jonkun keinon tän suuttumuksen ja mahdollisen huutamisen/kiroilun lopettamiseksi. Näissä tilanteissa usein koen, että tapahtunut asia on oma vikani. Vaikkei se ole, jotenkin keksin jonkun reitin mikä yhdistää tilanteen itseeni.
2. "ei kai haittaa?"
Siis saamattomat ja urvelot, nössöt ärsyttää tosi paljon, mutta samalla huomaan itessäni piirteitä, joita ehkä jotkut kutsuu nössöilyksi.
Pelokkuuteen hieman liittyen, oon tosi arka ja ujo ihminen tuntemattomien ja joskus myös tuttujen ihmisten lähellä. En ilmaise omaa mielipidettäni kovinkaan helposti (nykyään), ennen olin suupalttina joka tilanteessa kertomassa miten asiat menee ja muistin ilmaista oman kantani asiaan äänekkäästi ja moneen kertaan. En myöskään uskalla esiintyä kenellekään ja se harmittaa, koska töissä olisi supermakeeta joskus viihdyttää vanhukaisia vaikka yhteisellä laulutuokiolla.
Pyydän tosi useesti anteeksi asioita, joissa en ole syypää tai joita ei pitäisi pyytää anteeksi.
Pelokkuuteen hieman liittyen, oon tosi arka ja ujo ihminen tuntemattomien ja joskus myös tuttujen ihmisten lähellä. En ilmaise omaa mielipidettäni kovinkaan helposti (nykyään), ennen olin suupalttina joka tilanteessa kertomassa miten asiat menee ja muistin ilmaista oman kantani asiaan äänekkäästi ja moneen kertaan. En myöskään uskalla esiintyä kenellekään ja se harmittaa, koska töissä olisi supermakeeta joskus viihdyttää vanhukaisia vaikka yhteisellä laulutuokiolla.
Pyydän tosi useesti anteeksi asioita, joissa en ole syypää tai joita ei pitäisi pyytää anteeksi.
Siivouspäivät, superlenkit, kotitehtävät..... you name it. Tykkään siis tehdä asioita, alotan mielelläni monia asioita, mitkä on mielenkiintosia mut niiden valmiiksi saattaminen tuottaa ihan hirveetä tuskaa. Jos laiskottaa ni sit laiskottaa, mut siinä pahinta on se huono omatunto. Se kalvaa nimittäin ihan kamalasti. Ja sitten kun sytytät ne valot keittiöön ni tiskit ei ookaan kadonneet sieltä yön aikana itsekseen..
oon ihan kamala itelleni, tiedän sen mutten osaa sille tehdä mitään. en pysty laulamaan rakkaani edessä kunnolla, koska pelkään että laulan vierestä nuotin. vihaan sitä jos joku kehuu, koska en osaa vastata siihen mitään, ja se tuntuu mielistelyltä tai siltä että se vaan sanoo koska on kohteliasta sanoa niin. Kadulla kävellessä on tosi epävarma olo, jos joku kuiskuttaa tai nauraa. Oon mielestäni hyvä hoitaja, mut silti pelottaa jos en osaakaan jotain tai et oon tehny jotain väärin. En osaa luottaa itseeni.
5. "VOI JUMALAUTA MITÄ VITUA SAATANA!"
5. "VOI JUMALAUTA MITÄ VITUA SAATANA!"
Oon aina, aina suuttunu melko herkästi tietyistä asioista. Luulen et perin tän vanhemmiltani, koska ne on tosi temperamenttisia molemmat. Äiti sillain "mother lion" tyylillä ja iskä enemminkin sillä iskä tyylillä. Siis kiehahdan nollasta sataan ihan vitin nopeesti, ja jotenkin otan lisää vimmaa siihen vihaan/suuttumukseen jos joku sanoo vähänkään jotain väärin. Oon superhuono myöntämään että oon väärässä, ja se on vittumaisin asia IKINÄ jos se toinen tajuaa et oon tajunnu et oon väärässä. Huh.
Puolustan myös omaani/omiani tosi kärkkäästi, esim. jos joku pilkkaa jotain bändiä ni oon et FUCK YOU enkä ees haluu lähtee tälle perherintamalle koska jos joku puhuu pahaa/satuttaa miun siskoa ni fok mate sie oot kuollu. Äiti anto miulle joskus ihan teininä, ekan seurustelusuhteeni aikana hyvän neuvon jota oon miettiny aina riidellessä kenen tahansa kanssa "älä suutu turhasta".
Siis jep, rakastan rakkautta ja sitä tunnetta. Rakastan kun saan rakastaa ja surullisuus on perseestä. Rakastan myös sitä jos miuta rakastetaan. RAKKAUS on muute ruma sana suomenkielessä, KAIPAUS soi kuulema kauneimpana. pffft.
Jos tuppaa käymään silleen et joku asia menee mönkään, ni tapaan vaipua ihan tunnemössömasennukseen. Tätä yleensä pelkään ja välttelen viimeseen asti, koska sillon ei hommat toimi ja kaikki menee ihan pyllyreikään. Jos on huolia, yritän vältellä tätä fiilistä loppuun asti, koska jos sinne sukeltaa niin sieltä pääsee tosi huonosti takas pinnalle. Sillon on tyhjä sumunen pääkoppa joka ei osaa käsitellä ketään eikä mitään, eikä todellakaan tee niitä tärkeitä asioita joita kuuluisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti